Zuid-Kennemerland on luonnonsuojelualue Hollannin rannikolla, vain parinkymmenen kilometrin päässä Amsterdamin keskustasta. 38 neliökilometrin kokoisella suojelualueella on ainutlaatuista, Euroopassa harvinaistunutta dyyniluontoa. Laajalla suojelualueella on useita luonnoltaan erityyppisiä vyöhykkeitä. Lähellä merta olevat dyynit ovat melko nuoria, mutta sisämaan puolella pensaiden ja puiden peittämillä dyyneillä on ikää satoja vuosia. Aiemmin alueella laidunsi karjaa, mutta viime aikoina aluetta on uhannut umpeenkasvu ja metsittyminen. Alueen ainutlaatuisen luonnon turvaamiseksi alueella aloitettiin luonnonvaraisen laidunnuksen projekti. Alue on erittäin suosittu ulkoilukohde Hollantilaisten keskuudessa, ja vierailijoita käy alueella vuodessa lähes kaksi miljoonaa. Kesäviikonloppuina polut ja kivetyt kulkuväylät täyttyvät vaelluskenkäisistä kävelijöistä ja polkupyöräilijöistä. Alueen pohjoisosassa laiduntaa luonnonvaraisina highland-karjaa ja puolalaista alkuperää olevia konik-hevosia. Eteläosassa on alue, Kraansvlak, jota laiduntaa lauma visenttejä ja muutamia konik-hevosia.

Kun astuu Zuid-Kennemerland luonnon puiston vierailijoiden keskukseen, vierailijaa tervehtii suuri ja hyvin elävän näköinen täytetty visentti. Ruskea karva näyttää pehmeä niin, että sitä tekisi mieli silittää. Visentti ei ole päätynyt metsästäjän saaliiksi, vaan kyseinen yksilö on alueelle vuonna 2007 tuoduista visenteistä ensimmäinen. Zuid-Kennermerlandin kaltaiset aidatut luontoalueet ovat olleet merkittävässä roolissa, kun lajia on elvytetty takaisin henkiin sen kuoltua luonnossa sukupuuttoon. Vastaavia alueita on ympäri Eurooppaa, ja niillä on edelleen oleellinen merkitys, sillä lajin noin 9000 yksilöstä noin 2000 elää edelleen aidatuilla alueilla.

Ihailen vierailijakeskuksen aulassa täytettyä visenttiä ja pohdin, että on jossain määrin hämmentävää, että samalla kuin Euroopassa on voimalla keskitytty Afrikan sarvikuonojen ja Kiinan pandojen suojeluun, on a oma suuri ja karismaattinen visenttimme, Euroopan suurin maaeläin, vain hädin tuskin selvinnyt sitä uhanneesta täydellisestä sukupuutosta. Ja silti laji on monille eurooppalaiselle täysin tuntematon eläin. Eurooppalainen lapsikin pystyy heti nimeämään, mikä on Afrikan suurin maaeläin. Mutta moniko edes aikuisista osaa nimetä Euroopan suurimman maaeläimen, visentin? Yhdysvalloissa saman lajin läheinen sukulainen, amerikkalainen biisoni, on tunnettu kansallinen symboli. Samaan aikaan Euroopassa on maanosan villi menneisyys unohdettu, eikä omaa karismaattista lajistoa tunneta.

Lähden kulkemaan merkittyä polkua vierailijakeskukselta kohti merta. Polku kulkee metsän halki, jossa kasvaan muun muassa tammia. Se ei ole kuitenkaan sankka ja korkea rehevä metsä, joita näkee muualla euroopassa. Puut eivät ole kovin suuria, niiden välissä on hyvin tilaa. Kulkiessani alueen läpi maisema muuttuu avoimemmaksi, puut korvautuvat pensailla ja heinikolla. Kuljen ohi pienestä järvestä, jonka hiekkaranta näkyy olevan suosittu uimapaikka. Hiekkaa on muutenkin kaikkialla. Siellä missä ihmiset ovat kulkeneet, on esiin tullut vaaleaa dyynien hiekkaa. Välillä kiipeän jonkin korkean dyynin huipulle, ja ihailen hetken kumpuilevaa, heinikon ja pensaiden peittämää maisemaa. Alueella kasvaa paljon tyrnipensaita, joiden varret notkuvat oranssien marjojen painosta. Tyrni ei tunnu olevan tuttu hollantilaisille. ”Pensaiden marjat ovat lintuja varten”, minulle kerrotaan. Hollantilaiset eivät tiedä, että tyrnin marjoja voi syödä.

Aluetta halkoville kivetyille kulkuväylille on rakennettu aitojen kohdalle karjaritilät, jotka estävät hevosia ja nautoja poistumasta alueelta. Ihminen kulkee helposti metallisista tangoista koostuvan ritilän yli, mutta kavio tai sorkka lipeää tangolta, eivätkä laiduntajat siis pysty ylittämään ritilöitä. Joissain kohdissa on ritilän sijaan portti, joka sulkeutuu jousituksen avulla automaattisesti kulkija takana. Alue on siis kokonaisuudessaan aidattu, ja aidan sisällä saa kulkea vapaasti, niin patikoijat kuin pyöräilijätkin.

Kiipeän pehmeää hiekkapolkua heinikkoisen dyynin laelle. Sieltä avautuuu näkymä hiekkadyynien väliin jäävän suuren lammen yli. Lammen keskellä on lintuja. Vastarannalla näen suuren sonnin silhuetin. Jatkan matkaa sitä kohden. Rannan läheisyydessä puunvarjossa lepäilee pitkäsarvisia sonneja. Niiden viereen kertyy ihmisiä valokuvaamaan. Ihmisiin tottuneet eläimet eivät kiinnitä kuvaajiin mitään huomiota. Pyöräilijät pysähtyvät odottamaan, kun hevoslauma päättää rauhallisin askelin ylittää pyöräväylän. Harmaakylkiset konik-hevoset sulautuvat pensaikoin peittämään maisemaan. Niiden tumma harja näyttää säänpieksemältä ja tumma turpa ja silmät ilmeettömältä, kuin ne olisivat palanneet tähän maailmaan muinaisilta ajoilta.

Alueella on dyynien luontoa lähdetty ylläpitämään luonnonvaraisella laiduntamisella niillä eläimillä, jotka ovat Euroopassa luonnosta ovat kadonneet. Säänkestävien highland-nautojen ja konik-hevosten lisäksi alueelle päätettiin tuoda myös visenttejä. Visentti saattaa näyttää kömpelöltä, mutta eläin hyppää helposti jopa kaksi metriä korkean aidan yli. Olen siis melko yllättynyt, kun huomaan, että biisonialuetta ympäröivä aita on hädin tuskin metrin korkuinen. Aita koostuu kahdesta osasta: sisempänä on kolme tukevasta rautalangasta tehtyä sähköpaimenta. Ulkopuolella suurisilmäinen metalliverkko, jota terästää pari piikkilankaa. Aikuinen visentti hyppäisi helposti halutessaan tämän aidan yli. Mutta ilmeisesti niillä ei ole siihen tarvetta. Visenttialueen koko on 330 ha ja alueella on 14 visenttiä. Lisäksi samassa aidatussa osiossa on neljä hevosta ja neljä nautaa.

Hämmästyttävää on myös se, että alueella saa patikoida halutessaan omin päin. Aidan yli on rakennettu portaat, ja aidan sisäpuolella on kyltti, joka opastaa alueella liikkumiseen. Liikkuminen on sallittua ainoastaan merkityllä polulla, eikä visenttejä saa mennä 50 metriä lähemmäksi. Lintujen pesintäkaudella alueella ei saa liikkua, mutta nyt on jo syksy, joten voin vapaasti kiivetä aitauksen sisäpuolella. Polulla tulee vastaan muitakin kulkijoita. Polku kulkee laajan aidatun alueen laidalla, joten vaatii tuuria, että onnistuu näkemään alueen visentit. Mikäli ei halua luottaa pelkkään tuuriin, voi netistä tarkistaa, missä visentit parhaillaan majailevat alueen nettisivuilta. Osalla visenteistä on kaulapanta, jonka GPS paikantimen sijainti päivittyy säännöllisesti verkkosivuille. Tasaisilla alueilla ruoho on syöty lyhyeksi. Dyynien rinteillä kasvaa pidempää heinikkoa. Kulkija saa pitää varansa, ettei putoa kaninkoloon, sillä niitä on alueella paljon. Tyrniä kasvaa täällä erityisen runsaasti. En onnistu näkemään visenttejä tänään.

Palaan alueelle toisena päivänä yhdessä metsänvartijan Simone de Maatin kanssa. Nyt visentit ovat paikassa, jossa niitä pääsee näkemään ja kuvaamaan. Ne eivät tunnu välittävän ohikulkevista ihmisistä. Simone kertoo, että vielä kaksikymmentä vuotta sitten oli alueella oli runsaasti avoimia hiekka-alueita, laajoja avoimia ruohomaita ja vain vähän pensaita. Maisema on kuitenkin viimeisen parin kymmenen vuoden aikana muuttunut dramaattisesti lähinnä johtuen ilmansaasteiden mukanaan tuomista typestä ja alueella elävien kanien katoamisesta virusperäisten sairauksien seurauksena. Avoimet hiekka-alueet ovat kadonneet lähes kokonaan, niityalueilla kasvusto on lisääntynyt ja niillä kasvaa enemmän pensaikkoa ja metsä osuus on kasvanut. Myös muut dynaamiset luonnonprosessit ovat pysähtyneet dyyneillä.

Opin Simonelta, että Itä-Euroopassa vapaana eläviä visenttejä talviruokitaan kaikissa maissa. Euroopassa ei ole lainkaan luonnossa vapaana eläviä visenttilaumoja, joita ei ruokittaisi. Eläimiä ruokitaan talvisin siksi, etteivät ne tulisi pelloille tai söisi metsissä puunkuorta, mikä vahingoittaa puita. Syyt talviruokintaan ovat siis puhtaasti sosiaalisia ja poliittisia. Luonnonvaraisten eläinten talviruokinta johtaa kuitenkin muihin ongelmiin. Visenttien määrä kasvaa, mutta ne pysyvät samalla pienehköllä alueella ruokinnan vuoksi ja konfliktien riski paikallisten kanssa lisääntyy. Aidatulla alueella ei ole samaa tarvetta ruokkia visenttejä, ja tällä alueella ne elävät käytännössä luonnonvaraisina.

Näemme visentit dyynin harjalla heinikossa. Muutamat visenteistä kääntyvät katsomaan meitä, toiset jatkavat rauhallisesti laiduntamista. Nämä visentit ovat tottuneet ihmisen läsnäoloon. Eivät ne lähelle päästä, mutta eivät myöskään hermostu lähistöllä kävelevistä ihmisistä. Ruskeakylkiset visentit laskeutuvat dyynin rinnettä tyrnipensaiden läpi dyynien väliseen pieneen kosteikkoon. Ne seisoskelevat hetken matalassa vedessä, juovat viileää vettä ja jatkavat sitten seuraavan dyynin harjan yli pensaikkoon.

Simone kertoo, että visenttien tuomiseen alueelle oli useampi syy. Ensinnäkin hankkeella haluttiin osallistua hyvin uhanalaisen lajin elvyttämiseen. Toinen syy oli se, että visentti käyttäytyy eri tavoin kuin hevoset ja naudat: Visentit syövät enemmän puunkuorta ja katkovat puiden oksia. Ne siis vaikuttavat alueen kasvillisuuteen enemmän. Visenttejä tuotiin siis alueelle myös ekologisista syistä, kun alue pyritään säilyttämään avoimena dyynialueena.

Visentit käyttävät elinpiirinään aivan kaikenlaisia ympäristöjä alueella, Simone kertoo. Syksyllä ne viihtyvät tammien juurella syömässä tammenterhoja. Syyskesästä ne viihtyvät avoimilla alueilla, niityillä ja dyyneillä. Ne rakastavat piehtaroida hiekassa, ja mielellään läpäilevät hiekan peittämillä alueilla. Ne syövät mm. orapihlajoita, mitä taas hevoset eivät syö.

Kysyn Simonelta, eikö heillä ole ollut ongelmia siinä, että visentit kävisivät ihmisten kimppuun? Hän vastaa: ”Ei ole ollut. Aluksi olimme todella varovaisia, eikä biisonien alueelle päästetty ihmisiä vuosiin. Sitten aloimme tehdä tutkimusta siitä, miten visentit suhtautuvat siihen, jos alueelle tulee ihmisiä. Tutkimme myös, miten visentit reagoivat ihmisiin, joilla oli koira mukana, tai ratsastajiin. Tai jos joku ihminen juoksee. Tutkimme siis tarkasti, miten visentit reagoivat erilaisiin tilanteisiiin. Asiassa edettiin hyvin varovaisesti. Tutkimusjakson jälkeen avasimme aluetta ihmisille, mutta tiukoin ehdoin ja vapaaehtoisten valvojien tuella.”

Kysyn myös Simonelta, miten he hallitsevat alueen eläinmäärän kasvua. Simone: ”Jos meillä on liian monta eläintä, tai esimerkiksi jos sonnivasikat kasvavat sukukypsiksi, siirrämme niitä muille alueille. Suoritamme eläinten vaihtoa muiden alueiden kanssa, jotta ei tulisi sisäsiittoisuutta. Tämä on jatkuvaa työtä, jota teemme.”

Alueen kartta. Visenttialue on vinoviivoitetulla alueella alalaidassa.