Miksi haluatte palauttaa biisonin ja hevosen?

Euroopan suurten kasvissyöjien määrä on hyvin alhainen. Suuret kasvinsyöjät ovat ekosysteemin avainlajeja, jotka muokkaavat ympäristöä ja ylläpitävät monimuotoista metsien ja ruohostomaiden mosaiikkia. Suomen uhanalaisista lajeista yli 30% elää ensisijaisesti perinnebiotoopeilla, perinteisen maatalouden muovaamilla niittyillä, kedoilla ja laitumilla. Tehokkaamman maanviljelyn myötä maapinta-alaa on vapautunut paljon ja nämä alueet ovat kasvamassa umpeen.

Perinnebiotooppeja pidetään yllä nykyään varsin tehottomasti ihmiskäsin tai kuljettamalla eläimiä umpeen kasvaneille niityille. Tähän villiinnytys voisi tuoda uuden näkökulman. Villiinnytyksessä käytetyt eläinlajit pärjäisivät ympäri vuoden pitkälti ilman ihmisen apua ja ne osaavat puolustautua tarpeen tullen petoeläimiä vastaan.

Ovatko visentti ja villihevonen vieraslajeja Suomessa?

Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Vieraslaji on ihmisen myötävaikutuksella ylittänyt luontaiset leviämisesteet, kuten mantereen, meren tai vuoriston. Tulokaslajit puolestaan tulevat maahamme omin voimin luonnollisesti leviämällä. Osa tulokaslajeista on sellaisia, joiden levinneisyysalue on lähialueilta luontaisesti laajenemassa.  Rajanveto vieraslajien ja tulokaslajien välillä on etenkin kasveissa vaikeaa, koska niiden esiintymisalue on vaihdellut suuresti ilmaston muutosten seurauksena, ja ne voivat säilyä siemeninä jopa vuosisatoja. Esimerkkejä tulokaslajeista ovat muun muassa villisika ja merimetso.

Visentin ja villihevosen alkuperäiset levinneisyysalueet ovat varmuudella ulottuneet Ruotsiin ja Viroon, joidenkin lähteiden mukaan visentin luita on löytynyt myös Karjalan kannakselta. Syväriltä löydettyjen visentin luiden iäksi on arvioitu noin 4000 vuotta.

Ei siis ole perusteltua kutsua näitä lajeja vieraslajeiksi, vaan ne olisivat tulokaslajeja Suomen luonnossa. Visenttejä ja hevosia on palautettu takaisin niiden alkuperäisille elinalueille, joilta ne metsästettiin sukupuuttoon.  Sukupuuttoon hävitetyn lajin palautus luontoon on ennen kaikkea yritys korjata tilanne entiselleen. Tämä on tärkeää koska monet muut lajit ovat näistä avainlajeista riippuvaisia.

Eivätkö suuret eläimet ole liikenneriski?

Ainakin alkuun villiinnytystä tulisi kokeilla aidatulla alueella. Tämä siksi, että tutkijat voisivat seurata kuinka eläimet sopeutuvat suomalen luontoon ja mikä niiden vaikutus siihen on. Vapaana kulkevat villieläimet, kuten myös hirvet, ovat riski liikenteelle, mutta se on hallittavissa mm. aidoin ja villieläinsiltoja tai -alikulkuja rakentamalla. On hyvä muistaa, että tehokkain keino torjua eläinkolareita on noudattaa nopeusrajoituksia.

Miksette suojele metsäpeuraa tai saimaannorppaa?

Kannatamme ehdottomasti näiden lajien suojelua. Moni järjestö tekee jo arvokasta työtä niiden suojelemiseksi. Meidän lähtökohtamme ei ole tulla samalle tontille, vaan työskennellä projektin parissa, jota ei ole vielä toteutettu Suomessa vielä toteutettu. Tämä tarkoittaa suurten eurooppalaisten kasvissyöjien palauttamista alueille, jolla ne voivat laiduntaa ja pitää ympäristöä avoimena.

Entä leijonat, tiikerit ja norsut?

Suurten kissapetojen palauttaminen ei ole agendallamme. Afrikkalainen norsu ei pohjoisessa edes selviäisi. Keskitymme eurooppalaisiin kasvissyöjiin, jotka on Euroopan luonnosta hävitetty sukupuuttoon ja joiden puuttuminen on aiheuttanut sukupuuttovelan, mikä uhkaa myös useita muita pienempiä lajeja.

Pitäisikö dinosauruksetkin palauttaa luontoon?

Dinosauruksien tuhoutumisesta on kulunut aikaa kymmeniä miljoonia vuosia. Jäljellä olevat jäänteet ovat kivettymiä, siis pelkkää kiveä ilman jäänteitäkään solukosta. DNA ei säily miljoonia vuosia edes jäätyneenä, vaan tuhoutuu ajan kuluessa. Ei ole olemassa mitään tapaa varmuudella päätellä, millainen dinosaurusten DNA on tarkkaanottaen ollut, joten niiden palauttaminenkaan ei ole mahdollista (vaikka niin jostain syystä haluttaisiin tehdä). Villihevosten, villinautojen ja visenttien häviämisestä luonnosta on kulunut aikaa vain joitain satoja vuosia, ja syyllinen häviämiseen on ollut ihminen. Visentti on säilynyt eläintarhoissa, ja hevonen ja alkuhärkä taas ovat säilyneet kesytettyinä kotieläiminä.