Monet suurikokoiset eläinlajit kuolivat sukupuuttoon tai niiden määrät vähenivät dramaattisesti noin 13 000 – 8 000 vuotta sitten. Tapahtumaa kutsutaan pleistoseenin lopun joukkotuhoksi. Esimerkiksi norsueläimet kokivat kovan kohtalon. Norsueläimiä esiintyi lähes kaikkialla maailmassa ja niitä oli ainakin 13 lajia pleistoseenikauden lopussa noin 11 700 vuotta sitten. Nyt jäljellä on kolme sukupuuton rajamailla sinnittelevää lajia pienillä pirstaloituneilla alueilla.

Jos jäljellä olevat norsulajit häviäisivät lähitulevaisuudessa, näyttäisi vahvasti siltä, että pleistoseenin lopun joukkotuho on jatkunut meidän aikoihimme saakka. Mammuttien häviäminen vaikuttaa kaukaiselta tapahtumalta, mutta nämä eläimet hävisivät lopullisesti vain muutamia tuhansia vuosia sitten. Jos tänne saapuisi luonnonhistoriasta  kiinnostuneita avaruusolioita vaikkapa 10 tai 100 miljoonan vuoden kuluttua he todennäköisesti pitäisivät yhtenä ja lyhyenä tapahtumana sitä, että kymmeniä miljoonia vuosia täällä tallustelleet norsueläimet hävisivät äkisti.

Maapallon historiassa tunnetaan useita joukkotuhoja. Näistä viisi on ollut massasukupuuttoja, joissa suuri osa eliölajeista hävisi. Massasukupuutoilla on ollut eri aiheuttajia: kuuluisin lienee asteroidin törmääminen maapalloon, mikä aiheutti muiden kuin lintumaisten dinosaurusten häviämisen maapallolta noin 65,5 miljoonaa vuotta sitten.

Jääkauden lopun joukkotuhon aiheuttajaksi on kaksi pääepäiltyä: nopea ilmastonmuutos ja ihmisten harjoittama metsästys. Ilmastonmuutos ja siitä seurannut elinympäristöjen muutos vaikuttivat osaltaan lajien häviämiseen, mutta uusimpien tutkimusten valossa näyttää selvältä, että useat hävinneet lajit olisivat selvinneet ilman ihmisen vaikutusta. Jäätiköt ovat sulaneet ja laajentuneet useita kertoja viimeisen 2,5 miljoonan vuoden aikana. Kuitenkin vain tällä lämpökaudella on tapahtunut suurten nisäkkäiden massasukupuutto ja se on osunut yksiin ihmisten levittäytymisen kanssa. Megafaunan suuri koko on sopeutuma, jolla ne suojautuvat petoeläimiä vastaan. Suurten nisäkkäiden suurimpia yksilöitä ei uhkaa mikään petoeläin – paitsi ihminen. Ja melko vähäinen metsästys riittää hävittämään nämä lajit, jotka lisääntyvät tyypillisesti hyvin hitaasti.

Pleistoseenin lopun joukkotuhoa voisi perustellusti pitää osana nyt käynnissä olevaa massasukupuuttoa. Se tunnetaan kuudentena sukupuuttona ja sen aiheuttajana on ihmisen toiminta.

Euroopan laajuinen Serengeti

Elämän historian näkökulmasta hyvin lyhyessä ajassa vain muutamia tuhansia vuosia sitten Euroopasta hävisivät seuraavat näyttävät lajit (lista ei ole täydellinen): villamammutti, villasarvikuono, jättikauriit (Cervalces latifrons ja Megaloceros giganteus), useita villihevoslajeja, arobiisoni, jättiläismyskihärkä, useita antilooppilajeja, virtahepo, vesipuhveli, jakki, luolakarhu ja useita muita karhulajeja, luolaleijona ja leijona, hyeena, gepardi, leopardi ja lumileopardi. Myös lintuja hävisi, kuten Euroopassa yleisenä esiintynyt strutsi (Struthio asiaticus). Alkuhärkä sinnitteli vuoteen 1627 saakka. Näiden lisäksi monet lajit eivät ole hävinneet kokonaan, mutta niiden lukumäärä on vähentynyt dramaattisesti. Näitä ovat esimerkiksi eurooppalainen biisoni, metsäpeura, karhu, susi, ilves ja ahma.

Jotkut yllä mainituista kadonneista lajeista todennäköisesti olisivat levinneet Suomeen noin 11 700 vuotta sitten kun jäätiköt väistyivät, jos täällä olisi ollut maata mitä asuttaa. Suurin osa Suomesta oli jään sulamisen jälkeen veden alla. Lähialueillamme missä oltiin veden pinnan yläpuolella on säilynyt merkkejä joistakin näistä eläimistä. Esimerkiksi biisonin muutamia tuhansia vuosia vanhoja luita on löytynyt Laatokan seuduilta. Lisäksi näitä lajeja oli Suomessa jäätikön aiempien sulamisvaiheiden aikana. Jäätikön koko vaihteli ja välillä laajoja alueita Suomesta paljastui jäätikön alta. Näiltä ajoilta esimerkiksi noin 40 000 vuotta sitten on löytynyt mammutin luita ja luultavasti täällä oli silloin muutakin sittemmin kadonnutta megafaunaa. Mammutin luita on löytynyt esimerkiksi Helsingistä.

Jos ihmistä ei olisi, Suomea asuttaisivat nyt todennäköisesti mammutit, biisonit, alkuhärät, villihevoset, villasarvikuonot ja vähän nykyisiä suuremmat suurpedot. Eläimistön lisäksi maisema olisi Suomessa hyvin erilainen. Jos täällä olisi paljon suuria kasvinsyöjiä ja petoja, maisema olisi todennäköisesti erilaisten alueiden mosaiikkia, jossa kasvillisuudeltaan avonaiset, savannimaisen puoliavonaiset ja umpeen kasvaneet alueet vaihtelevat. Kasvinsyöjien lanta ja sorkkien suorittama maanmuokkaus luovat hedelmällisen maaperän, joka tuottaa runsaasti ruokaa suurten kasvinsyöjien lisäksi esimerkiksi hyönteisille, linnuille ja sammakoille. Kolmasosa Suomen lintulajeista ei olisi uhanalaisia kuten nyt. Hyönteis- ja kasvilajeja olisi nykyistä monipuolisemmin.

Vielä vähän aikaa sitten maatalous muistutti hieman mammuttiaron toimintaa. Suuria nisäkkäitä pidettiin ulkona laajoilla alueilla ja ne muokkasivat maisemaa avonaisemmaksi. Nyt eläimet ovat siirtyneet pääasiassa sisätiloihin tai ulkoillessa suuria määrä eläimiä pidetään pienellä alueella, jolloin ne tallovat maaperän lähes autioksi. Tämä muutos perinteisestä karjataloudesta teolliseen eläintuotantoon on köyhdyttänyt luonnon monimuotoisuutta.

Tilanne on korjattavissa, jos haluamme

Meillä voisi olla jonkinlainen velvollisuus korjata esivanhempiemme tekosia ja palauttaa tänne eläimiä, jotka on syrjäytetty täältä pois. Suomessa on helppo ajatella, että norsuja ja sarvikuonoja pitäisi suojella Afrikassa. Mutta olemmeko tehneet osamme omalla tontillamme? Esimerkiksi eurooppalaisia biisoneita on luonnossa vähemmän kuin äärimmäisen uhanalaisia pensassarvikuonoja Afrikassa. Monet lajit, kuten villihevoset, on Euroopasta hävitetty kokonaan.

Jossain määrin villiä luontoa on jo palautettu tai se on palannut Suomeen. Hirvi metsästettiin Suomesta lähes sukupuuttoon 1900-luvun alkuun mennessä, mutta metsästyksen säätelyn tuloksena se on nykyään yleinen. Laulujoutsenien ja merikotkien suojelu on tuottanut tulosta ja nykyään näitä lintuja voi nähdä esimerkiksi Helsingissä. Valkohäntä- ja metsäkauris ovat yleistyneet aivan viime vuosina. Mahtavat kurjet ovat lisääntyneet. Aiemmin koko eteläisessä Suomessa yleisenä esiintynyttä ja sittemmin koko Suomesta metsästämällä hävitettyä metsäpeuraa ollaan palauttamassa Etelä-Suomeen.

Suomeen voisi palauttaa esimerkiksi villihevoset ja biisonit. Nämä tulisivat toimeen Suomen ilmastossa varsinkin jos niitä hieman avustettaisiin ruokinnalla talven ankarimman vaiheen aikana, kuten nytkin tehdään monien riistaeläinten kohdalla. Nämä lajit ovat uhanalaisia, joten niiden uudet populaatiot olisivat tärkeitä lajien selviämisen kannalta. Esimerkiksi przewalskinhevosia elää luonnossa vain vähäinen määrä hyvin pienellä alueella, mistä jokin tauti tai metsästys voi hävittää ne lyhyessä ajassa.

Suomeen mahtuisi myös nykyistä enemmän mufloneja eli villilampaita. Villivuohet saattaisivat menestyä täällä. Alkuhärkää ollaan palauttamassa eri puolille Eurooppaa. Tämä on mahdollista, koska alkuhärän geenit elävät yhä erilaisissa nautaroduissa. Suurpedot ovat tietysti vaikea aihe. Sanottakoon kuitenkin tämä: on outoa, että meillä on kansalliseläin karhu, jonka määrää pidetään hyvin pienenä metsästämällä sitä.

Tulokaslajit aiheuttavat tietysti usein ongelmia, joista tyypillisin on se, että ne saattavat lisääntyä hallitsemattomasti ja syrjäyttää kotoperäisiä lajeja. Mutta biisonit, villihevoset ja muut eläimet joiden palauttamista Suomeen tässä ehdotetaan eivät ole tulokaslajeja vaan lajeja, jotka ovat esiintyneet Suomessa ja/tai vastaavilla ilmastovyöhykkeillä lähialueillamme aiemmin.

Suurten eläinten näkeminen luonnossa on aina sykähdyttävää. Nämä eläimet ovat kiehtoneet ihmisiä jo pitkään, kuten Euroopan luola- ja kalliomaalaukset osoittavat. Suomen kansallispuistot ovat mahtavia paikkoja, mutta niissä on vähänlaisesti suuria eläimiä. Lisäksi niitä suuria eläimiä, joitan Suomessa on, on hyvin vaikea nähdä, koska kasvinsyöjien avonaisena pitämät maastot puuttuvat. Miltä kuulostaisi suomalainen kansallispuisto, jossa voit bongata hirven, biisonin, przewalskinhevosen tai tarpaanin, metsäpeuran, valkohäntäkauriin, alkuhärän, suden, karhun, ahman ja ilveksen? Ehkä saimaannorpankin. Ei tarvitsisi vaivautua matkustamaan Afrikkaan saakka safarille. Tuollaisessa paikassa voisi käydä vaikka useamman kerran vuodessa, eri vuodenaikoina kokeilemassa onneaan sen suhteen mitkä kaikki näistä lajeista onnistuu näkemään. Suomen kuntien kannattaisi olla kiinnostuneita siitä, mihin tällainen matkailuvaltti saadaan ensimmäisenä. Ja Suomen kannattaisi tehdä tämä ennen Ruotsia.

Nykyinen luontomme on vähän liian kesy. Toivottavasti se muuttuu tulevaisuudessa taas hieman villimmäksi.

 

---

 Blogissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä edusta Rewilding Finland yhdistyksen kantoja.