Periaateohjelmaehdotus

Ehjä ekosysteemi ei tarvitse kannan hoidollista metsästystä, tai muutakaan ihmiskäden hoitoa. Ehjässä ekosysteemissä eri lajit pitävät kokonaisuuden tasapainossa luonnonmukaisella tavalla. Ihmisen valtakaudella Euroopan luonnolliset ekosysteemit ovat kuitenkin kärsineet suuria menetyksiä. Iso osa alkuperäisistä suurista eläinlajeista on hävinnyt kokonaan satoja tai jopa tuhansia vuosia sitten, ja monista lajeista on vain rippeet jäljellä. Suojelualueet kattavat vain pienen osan Eurooppaa, ja alueet ovat usein kaikkein hedelmättömintä maata, kuten suota tai vuoristoa. Avainlajien katoaminen ja alueiden pirstaloitumisella on kuitenkin raskas hinta – ekosysteemit sortuvat vähitellen, pala palalta. Elinympäristöjen häviämine ajaa vähitellen lajeja sukupuuttoon yksi toisensa jälkeen. Rapautuvat ekosysteemit tarkoittavat pitkällä aikavälillä myös ekosysteemipalveluiden häviämistä ja ihmisillekin haitallisia muutoksia ympäristössä. Me kuitenkin uskomme, että tämä kehitys voidaan kääntää. On mahdollista palauttaa Eurooppalainen luonto alkuperäiseen loistoonsa, muuntaa ihmisen muokkaamia alueita takaisin luonnontilaan ja palautaa biodiversiteetti turvaamalla avainlajien määrät tai tarpeen tullen palauttamalla kadonneet lajit luontoon. Uskomme myös, että eurooppalaisilla on tähän sekä varaa että halua. Yhä useampi on myös valmis maksamaan aidosta luontokokemuksesta. Oikein toteutettuna villiinnyttämisprojektit tarjoavat myös uusia mahdollisuuksia maanomistajille, yrittäjille ja maaseudun työttömille. Me näemme, että ekosysteemien ennallistaminen on parhaimmillaan win-win mahdollisuus kaikille osapuolille. Me haluamme tukea villiinnytystä seuraavilla tavoilla:

 

  • Haluamme varmistaa, että villinnytykseen löytyy sopivia maa-alueita. Olivatpa nämä sitten jo valmiiksi suojeltuja tai kokonaan uusia alueita, eri tyyppisin sopimuksin maanomistajien kanssa, tai yhdistyksen omistukseensa hankkimia maita.
  • Tuemme ja edistämme suomalaisen luonnon lajiston monipuolistumista ja Euroopan laajuisia villiinnytyshankkeita. Myös niiltä osin jotka koskevat jo kertaalleen luonnosta kadonneen lajiston elvyttämistä, kuten euroopan biisonit, villihevoset ja alkuhärät. Nämä suuret ruohonsyöjät ovat ekosysteemien avainlajeja, ja ilman niitä osa biotoopeista on vaarassa hävitä lopullisesti.
  • Tavoitteenamme on liittyä osaksi Eurooppalaista villiinnyttämishankkeiden verkostoa, European Rewilding Networkia. Verkostossa on mahdollista saada lisää tietoa ja kuulla kokemuksia muista hankkeista Euroopassa sekä edistää villiinnystä Euroopan tasolla.
  • Haluamme rakentaa eri toimijoiden verkostoa Suomessa. Villiinnytyshankkeille on tärkeää saada tukea metsästysseuroilta, maanviljelijöiltä, maanomistajilta, muilta luontojärjestöiltä ja harrastajilta, jotta villin luonnon määrää voidaan kasvattaa ja lajiston määrä lisätä. Yhdessä sovituilla toimintatavoilla voidaan ratkoa eturistiriitoja ja välttää suuriin eläimiin liittyviä konflikteja sekä kehittää yhteistoiminta mallia, joka hyödyttää kaikkia.
  • Haluamme rakentaa kumppanuuden oleellisten valtiollisten instituutioiden sekä yhdistysten ja säätiöiden kanssa. Tämä on edellytys sille, että kadonneita lajeja voidaan palauttaa. On järkevää myös koordinoida toimintaa muiden järjestöjen kanssa. Rewilding Finland pyrkii myös Rewilding Europen jäsenjärjestöksi.

Haluamme perustaa villiinnytysalueen Suomeen. Alue saisi mieluiten olla maatalousmaata, talousmetsää tai muuta ihmisen käytössä ollutta maata. Tavoitteena on lisätä suojellun luonnon määrä ja lajiston monipuolisuutta, ei muuttaa jo suojeltua luontoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s